Dan Brown: The Lost Symbol

© Lukija

Ennen kartoin hypetettyjä muotikirjoja, kahvitaukojen ykköspuheenaiheita, yhteisöllisyyttä pönkittäviä joukkolukukokemuksia, kirjoja jotka ovat kaikkien kielillä ja käyvät kaikkien kukkarolla. Ei minusta ole kuorolaulajaksi eikä valtakirjallisuuden faniksi vieläkään, mutta yritän jo vähän laajentaa makuani. Yritän. Tietenkin suosittujen kirjojen välttelyni perustui pelkkään paradoksaaliseen ennakkoluuloon, että jos tämä kirja kiehtoo miljoonia lukijoita, miten se voisi kiehtoa minua (vrt. miljoona kärpästä ei voi olla väärässä: p-ska on hyvää).

Se kyllä nyppii, että monet 'kriitikot' kuittaavat perusteluitta Dan Brownin heppoisaksi, (HS 30.9: "Yhdysvalloissa Brownia jopa ymmärretään, Britanniassa hänelle nauretaan. HS, Nyt-Liite : "yhtä köykäistä kirjallisuutta kuin Da Vinci -koodi -- paljon mukahistoriallisia ja okkultisia arvoituksia lukijan helposti ratkottavaksi".) Tahdon katsoa itse onko näin, vai onko tämä jotain älymmyyden tunteen valtaaman mielen salakadetta. Onko muotia vihata menestyjää? Esittää lukumakua joka on kaiken tällaisen yläpuolella.

Alussa oli alku

Tuttavuuteni Dan Brownin kanssa oli neitseellinen: ei ole rasitteena aiemman lukukokemuksen jättämää jälkiväritystä. Puhtain (tyhjin) mielin tartuin lämpimäiseen The Lost Symbol -trilleriin, jota oli koneet kuumina painettu USA:ssa peräti 5 miljoonaa kappaletta. Pelkkään ennakko-odotukseen perustuen: viisi miljoonaa! Rohkeaa. (Vaan kuinka monta puuta kuoli sen vuoksi!)

Kuuntelin ensin parit nettihaastattelut saadakseni vihiä kirjan taustasta ja syntyprosessista. Matt Lauerin (msnbc) tentissä Dan Brown näytti hieman pelokkaalta pyöreäsilmäiseltä pojalta jota yhä hirvittää joutua tähän julkisuusralliin, mutta symppiksen Danin kasvot toivat myös mieleen oman Erkki-enon joka on hieman maantienvärinen, mutta jonka fiksu hymy sitten äkkiä rävähtää aina silmiin saakka.

Kadonneen symbolin syntypaineet

Brown siirtyi aamuisin jo neljältä kirjailijakammioonsa, joskus niin täynnä intoa, että pyjamanhousut jäivät päälle. Jos taas into lopahti kesken ja arkki tuijotti kammottavan tyhjänä vastaan, Dan sitoi gravity bootsit jalkoihin ja roikkui pää alaspäin kuin lepakko. Päähän pakkautunut veri kun saa ihmeitä aikaan ja ylösalainen asento laittaa ajatuksetkin eri asentoon.

Julkisuuden ja menestyksen hinta on yksityisyyden menetys ja helvetilliset paineet takaraivossa, maineen palkkana taas moni portti aukeaa. Sen jälkeen kun Da Vinci koodi räjäytti potin, Brown sai paljon vapauksia The Lost Symbolin materiaalin keruuseen. Silti hän joutui valjastamaan auttavia käsiä ja silmiä ja käyttämään kepulikonstejakin; hän mm. suoritti tiedusteluja väärällä nimellä, naamioitui (lippalakkiin - hmmm, paljonhan se peittääkin) kun osallistui museoiden opastetuille kierroksille, ja vaimo keräsi kiivaasti faktoja. Kirjan inkubaatioaika kirjoitusprosesseineen venähti kuitenkin kuudeksi vuodeksi. Kyllähän siinä käräjöitiinkin välissä. Mutta: kuusi vuotta kului Da Vinci -koodista. Kirjan piti valmistua jo vuosi sitten, mutta Brown tarvitsi lisäaikaa saadakseen vielä uskoa ja uskottavuutta tekstiinsä. Odotusten paineet niskassa. Talking about the pressure.

Ei paha trilleriksi!

Pitkän märehtimisen tuloksena kirjassa onkin tietynlaista painoa -- tiheyttä -- joka usein trillereistä puuttuu. Brown on tieteelliset (ja kvasitieteelliset) sovelluksensa tehnyt, ympännyt juonenkuljetukseen mukaan uskontoja ja hengellisyyttä, arkkitehtuuria, etymologiaa, semiotiikkaa ja filosofian kysymyksiä, ihmismielen pohjatonta potentiaalia ja sen tutkimusta, ja pikkuisen tyrkkinyt tieteen harmaita alueita (kuten noetiikkaa) kohti tutkimuksen keskiötä.

Ja silti säilyttänyt kerronnan kepeyden.

Kyllähän moni vinoilee Brownin tietosanakirjamaisesti puhuvista päistä, mutta keino lienee harkittu: kerran luennoitsija, aina luennoitsija (Langdon) ja milläpä muulla konstilla tiukkaa tietoa saisi pakattua mukaan kuin laittamalla reilusti sanat opettajan suuhun. Vaikka ne eivät aina luontevasti sinne istukaan. Umberto Econ kaltaisten semiootikkojen kirjalliseen otteeseen The Lost Symbol ei kyllä yllä, eikä pyri, ja siksi onkin suositumpi.

Maneerit jyräävät...

...mutta teksti etenee. Ja miten se etenee! Jos pienoinen epäuskottavuus on näin tykittävän jännärin hinta, hinta ei ole suuri. Trillerin kaavasta on pidetty kiinni, Brown jättää henkilönsä säälittä kielekkeelle roikkumaan joka luvun päätteeksi niin että vastuullinen lukija ei muuta voi kuin lukea heidät ulos pinteestä.

Pelkkä elokuvallinen cliffhanger-metodi ja kiireistä lukijaa armahtavat lyhyet luvut eivät ole kuitenkaan ainoita koukkuja joissa trilleriahmatti sätkii, perinteisten koukutusten lisäksi mukaan on ympätty uteliaalle mielelle askaretta: symbolisia arvoituksia, arkkitehtonisia ihmeitä ja detaljeja (jotka on ihan pakko googlata!), mystiikkaa, uskontoa, tieteitä ja salatieteitä jotka houkuttavat ongelmanratkaisuun, vastauksien etsimiseen. Tiheyden tuntu tulee reilulla kädellä viskotuista ja tiuhaan pakatuista yksityiskohdista, tarinan äkkikäänteisyydestä ja eri suuntiin venymisestä; käänteitä syötetään lukijan silmille sen verran rivakkaan tempoon, että siinä tuntee olevansa menossa vähän niin kuin moneen suuntaan samaan aikaan. Tietyissä kohdin taas lukijan nenää hierotaan vinkkiin oikein urakalla, mikä voi tuntua lukijan aliarvioimiselta.

Brown manaa esiin tunnepuolen dramatiikkaa naiiveilla ja ah niin nuorekkailla huudahduksilla Oh my god! Jesus! What the hell! Ja amerikkalaiselle kirjallisuudelle tyypilliseen tehokeinoon, kursivointiin, Brown on ihan kallellaan, kuin istuisi etukenossa koko mies. Sitä saa lukijakin silmät vinossa sietää.

Jännäri vai enemmän

Jännärin voi siis lukea pelkkänä jännärinä: pahat voimat jylläävät ja hyvät tekevänsä kaikkensa palauttaakseen rauhan ja järjestyksen kaaokseen. Ordo ab chao.

Mutta Kadonneeseen symboliin voi lukea myös enemmän, kliseisesti sanoen, se toimii kahdella tasolla: jännittävänä viihteenä jossa silmät ravaavat riviltä toiselle juonen osoittamia polkuja vain saadakseen tietää: mitä seuraavaksi. Yllätyksellisyys kyllä kantaa, loppuun saakka. (Tai ehkä trillerien lukuhistoriani on niin heppoinen, että vain minä en arvaa?)

Toisella tasolla voi hidastaa ja antaa ajatuksille aikaa; miettiä ihmismielen vielä valjastamatonta potentiaalia ja olemassaolon ontologiaa, ikuisuuskysymyksiä jotka eivät vanhene vaikka niitä jo tuhansia vuosia sitten kirjoihin kirjattiin; nähdä että tieto on valtaa, ja että oikea tieto antaa ihmiselle kyvyn tehdä ihmeellisiä, miltei jumalallisia tekoja.

Tämä kirja sai minut miettimään: Mikä on mahdollista?

Raamattu, salattu tieto ja salaliittoteoriat tuntuvat kiehtovan muitakin nykytrilleristejä kuin Ecoa ja Brownia, esim. espanjalaista Carlos Ruiz Rafónia ja norjalaista Tom Egelandia. Raamattu pitää pintansa inspiraatioiden loputtomana lähteenä.

Todennetun tuolle puolen

Hyvä kirja on kuin paraabeli, se tarjoaa juonivetoisen tarinan lapsenmieliselle ja toiminnannälkäiselle, ja siinä rinnalla vertauskuvallista ajattelun ravintoa, kenellä on silmät nähdä:

“Corinthians overtly tells us that the parables have two layers of meaning: ‘milk for babes and meat for men’—where the milk is a watered-down reading for infantile minds, and the meat is the true message, accessible only to mature minds.” (p. 490)

Kirja viittaa loputtomasti salattuun tietoon, ikiaikaisiin mysteereihin (the Ancient Mysteries), jotka kirjoitetaan tietenkin versaalilla ja sanotaan ääneen seisoma-asennossa. Jotta danbrownilainen henkilöhahmo todistaa kelpoisuutensa ja ymmärryksensä tason, hänen on ratkaistava älykkyystestinomaisia arvoituksia, avattava symbolikoodeja nähtävä merkkien taakse. Etsittävä merkityksiä kaaoksen ja merkityksettömyyden loputtomasta tulvasta. Taas kerran: Ordo ab chao.
Mikään ei ole sitä miltä näyttää.

"Mythological treasures are always protected by tests of worthiness." (p. 161)

Esoteerinen tieto on suojattua. Harvaintietoa. Se edellyttää ratkojaltaan tiettyä tietoisuuden tasoa; kykyä nähdä konkreettisten kuvien lisäksi niiden viittaamaan suuntaan. Ymmärtää symboliikkaa.

Tunnen paljon ihmisiä jotka eivät voi sietää metaforien helinää, rivien välien kaivelua, symbolien pakenevaa kuvastoa, elitististä intertekstuaalisuutta joka viittaa kaikkialle mutta -- viittaako lopulta minnekään. Ymmärrän ihmistä joka tahtoo pysyä tosiasioissa, konkretiassa. Minua taas usein vaivaa tarve päästä irti materiasta, kovista ja todetuista tosiasioista jotka eivät hyväksy yksiulotteisen 'todistetun' tiedon rajojen rikkomista. Tahdon hakea merkkejä siitä, että maailmamme rajat eivät ole yhtä kuin rajallisten aistiemme rajat, vaan todennetun tuolla puolen on paljon selittämätöntä, sellaista joka vielä jonakin päivänä selitetään, pitävästi, tieteellisesti. Jos maailmankaikkeuden energiatiheydestä 74 % on tuntematonta energiaa, pimeää energiaa, mitä se on? Jos ihmisen havaintomaailmaan ja -kapasiteettiin kuuluvan neljän ulottuvuuden lisäksi ulottuvuuksia onkin vähintään puolet enemmän, kenties jopa parikymmentä, mitä ne ovat? (Säieteoriaa sivutaan myös tässä kirjassa). Tieteellisen totuuden ja epätotuuden välimaastossa on valtava tutkimaton alue; pimeää meidän silmillemme.

You do not yet have eyes to see.

Historically, every major scientific breakthrough began with a simple idea that

threatened to overturn all of our beliefs. The simple statement 'the earth is

round' was mocked as utterly impossible because most people believed

the oceans would flow off the planet. Heliocentricity was called heresy. (p. 503)

On täysin mahdollista että elämme yhä pimeää keskiaikaa, ja yhä uskomme että maa on litteä niin monessa asiassa, että sadan vuoden kuluttua hävettäisi, jos olisimme vielä hengissä. Se mikä tänään on ajatuksena mahdoton, naurettava, voi olla tulevaisuuden tieteellinen totuus. Totuus vaihtuu kovin nopeasti.

'That which is impenetrable to us really exists. Behind the secrets of nature remains something subtle, intangible, and inexplicable. Veneration for this force beyond anything that we can comprehend is my religion.'

(Albert Einstein)

Sanojen alkuperää ja leikkiä

Sanoista kiinnostuneelle Brown tarjoilee pieniä etymologisia tai leikkimielisiä herkkuja. Mitä tarkoittaa sana symboli, mistä se juontuu?
Kas näin: muinaiset kreikkalaiset kirjasivat salattua tietoa savitauluille jotka he sitten pirstoivat useammiksi kappaleiksi. Kukin palanen kätkettiin eri paikkaan tai annettiin eri henkilöiden haltuun ja vasta kun palat jälleen saatettiin yhteen, taulun salaisuudet olivat luettavissa. Langdomin mukaan savitaulu oli asymbolon, ja siitä juontuu moderni symboli. Symboli voi olla konkreettinen esine tai sana joka edustaa abstraktimpaa käsitettä tai viittaa siihen, symboli on siis merkki, tunnusmerkki joka kantaa (salattua) merkitystä ja merkitys avautuu niille joilla on tarvittava tieto ja ymmärrys symbolin avaamiseen, tai silmät nähdä. Tunnuskuva. Vertauskuva.

Entä englannin sanan sacrify? Se liittyy jo muinaiseen uskovien rituaaliin 'sacred making', varhaiset juutalaiset, kristityt ja mayat uhrasivat kukin tavallaan jumalille, saadakseen jumalansa suosion ja pyhittääkseen itsensä. Sacra = sacred, face = make: tehdä pyhäksi.

Kätkettyjen totuuksien tiheässä ja peittävässä sanaviidakossa kun rämmitään, toki Brown on heittänyt sanaleikkien sekaan myös salakieltä ja anagrammeja, pseudonyymeja ja homonyymejä. Arvoituksia sananrakastajille. Totuus paljastuu 33. asteessa. Ja se paljastuu sincerely. Sin - ilman, cere - vaha. Aikoinaan veistoksen virheitä ja murtumia paikkailtiin vahalla. Tietyssä asteessa vaha sulaa ja paljastaa peittämänsä koodit. Enpä olisi keksinyt.

Näin.

Symboleja

Symbolien lukutaito on kehittyneen tietoisuuden merkki. Eläimet toki reagoivat symboleihin kuin signaaleihin mutta refleksinomaisesti. Ihminen on kyennyt koodaamaan ajattelunsa sanoiksi, ja sanat taas niitä symboloiviksi kirjainmerkeiksi. Se joka ei kyseenalaista, jolle a spade remains a spade, ei tarvitse symboleja. En itse tahtoisi elää ilman niitä.

Kadonneen symbolin keskeinen symboli on circumpunct. Kehä jonka keskikohdassa on piste. Kaiken alku. Alkupiste. Alkulähde. Jumaluus. Circumpunktiin liittyy lukuisia eri merkityksiä: se on muinainen kullan symboli, alkemistien täydellisyyden, astronomiassa Auringon, egyptiläisen aurinkojumalan, Ran symboli, ja monissa muissa uskonnoissa se edustaa jumaluuksia tai vapaamuurareiden ikiaikaisia mysteerejä. Olisi aika tylsää jos se olisi vain kehä, keskipisteessään piste: kuin harpilla vedetty ympyrä. Miksi tyytyä yksinkertaisuuteen.

Visuaaliset taiteet, arkkitehtoniset rakenteet ja muodot, kuvat, kaikki ne edustavat jotain muutakin kuin itseään. Niistä on luettavissa enemmän. The George Washington Masonic Memorialian (googlaa ihmeessä!) muotokieli ei ole sattumaa: portaittain lisääntyvä arkkitehtoninen kompleksisuus edustaa ihmisen intellektuaalista kehitystä, esim. doorilaisessa, joonialaisessa ja korinttilaisessa pylväsrakenteessa (s. 290). Aivan. Kerroksellinen, kumulatiivinen monimutkaisuuden lisääntyminen on tyypillistä ihmisen kehityksessä. Miksei monessa muussakin? Makuaan voi kehittää. Monet kulinaariset herkut kuuluvat sarjaan acquired taste, myös ihmisen kirjallinen maku kehittyy portaittain, yksioikoisesta monisyiseen.

Miten niin kadonnut symboli?
Suomennoksenkin nimeksi on luvattu Kadonnut symboli (ilmestyy 14.12.). Ihmishirviö Mah'lakilta on kadoksissa viimeinen symboli, verbum significatium, jolla kruunata päänsä kruunu* ennen viimeistä uhria pimeille voimille, ennen järisyttävää 'transformaatiota' jossa tämä paholaisen jalanjälkiä kulkeva hylkiöpoika uskoo saavansa jumalaiset voimat.

(*This location on the body was sacred. Known as the fontanel, it was the one area of the human skull that remained open at birth. An oculus to the brain. Although this physiological portal closes within a matter of months, it remains a symbolic vestige of the lost connection between the outer and inner worlds. s.269)

Sattumia

Kun ensi kertoja luin Nabokovin teoksia 80-luvun lopulla, silmäni herkistyivät sattumille. Dosentti Pekka Tammi luennoi auki nabokovilaisia kerronnan tasoja ja satunnaisesti sivuttiin jännää sattumista kudottua intertekstuaalisuuden verkkoa. Joka esiintymällä sattuma kerää merkitystä ja kantaa sitä mukanaan taas seuraavaan sattumaan, kunnes sattumat eivät ole enää sattumia, vaan niistä tulee merkityksellisiä kohtaamisia. Niillä on muisti. Niillä on historia. Niillä on konteksti. Siis nabokovilaisittain.

Ja kas, myös brownilaiset sattumat näyttäytyvät minulle, eikä edes niiden trivia häiritse; sattumat tuovat järjestystä elämän- tai juonenkulun kaaokseen, ja yllättäessään ne toimivat kuin vitsit. (Kullakin tapansa huvitella.)

Kun tässä pari päivää sitten sattumoisin googlasin esiin ilmakuvan Temppeliaukion kirkosta, näin että sekin on circumpunct! Mikä sattuma!

Kun luin Brownia kotisohvalla (jalat nostettuna alleni, olihan kohta aika jännä, enkä siis tahtonut roikottaa niitä), ja pääsin kohtaan "Darkness followed light", sillä siunaamalla hetkellä ainaiseen lukemiseeni tympiintynyt tytär sammutti huoneesta valot! Mikä sattuma!

Brownin kirjassa leikitellään (kuin nabokovilaisittain) numerologialla. (Numerot ovat sen verran kuivia ja tylsiä, jotta kukapa niitä kestää jos ei niille leikittele merkityksiä). Olin lukemassa jaksoa jossa kerrotaan numeron 33 tärkeydestä. Jo ennen ajanlaskumme alkua, sitä pidettiin numeroista korkeimpana: se oli 'the highest of all the Master Numbers' jo Pythagoraan aikaan. Pyhä numero. Jumalaisen totuuden numero, Vapaamuurareiden korkein aste, Joosef oli 33 kun nai Mariansa, Jeesus teki 33 ihmetekoa, Jumalan nimi mainittaa Genesiksessä 33 kertaa -- sitten vilkaisin yläviistoon; lukemani sivun numero oli 333. Mikä sattuma.

Onko ihmisen tiedonhaku loputonta heiluriliikettä pienestä suureen, suuresta pieneen? Induktiosta deduktioon ja taas takaisin? Kadonneessa symbolissa etsitään ihmisyyden ja jumaluuden eroa, sitä salaisuutta joka erottaa ihmisen jumalastaan. Edetään etsien kohti yhtä salattua symbolia, salattua sanaa, kohti yhtä ainoaa pistettä. Kaaoksesta kohti järjestystä; avaruudellisesta kaikkeudesta kohti äärettömän tiheään pakkautunutta alkupistettä. Ja kun 'sana' on löytynyt, käy ilmi että se onkin symboli. Ja kas, symbolin kautta lukijan päässä tapahtuu taas uusi alkuräjähdys, yhdestä syntyy kaikki ja -- se sana -- sana kattaa kaiken mitä tieteessä on koskaan tutkittu, luettu, kirjoitettu, aikojen alusta. Ja se sana pitää. Pintansa.

Ja mitä minä itse arvasin lukemastani etukäteen? En juuri mitään muuta, mutta sen sanan arvasin, verbum significatiumin.

What we have done for ourselves alone,
dies with us;
What we have done for others and the world,
remains and is immortal.

(Albert Pike)