Garth Stein: Tiellä pysymisen taito

Täällä pysymisen taito

Tutustuin Dennyyn (joka asui Seattlessa) kun olin vähän yli parikymppinen. Denny näkyi kauas, hänellä oli säkenöivän mustat hiukset, hämmästyttävä ääni, tummat sameat silmät joiden pupillit sulivat iirikseen. Koska hän vaikutti olevan ikään kuin puolta pidempi minua, en oikein päässyt tarpeeksi lähelle, en edes yrittänyt.

Mutta. Tapaamisilla on merkitystä vain jos niille antaa merkityksen. Ja rakkaudella täytyy olla tilaus voimassa, jotta se toimitetaan. Jos on valmiiksi rakastunut, voiko rakastua uudelleen? Olin jo kiinnittynyt. Toisaalle.
Silti Denny merkitsi minulle emotionaalisesti paljon, jonkin aikaa. Hän tahtoi viedä kanssaan Seattleen, ehkä sinut onkin tarkoitettu amerikkalaistytöksi. Ei. Tunsin sen heti että ei. Erilaisuus erotti, mutta vielä enemmän erotti samuus. Meissä oli liikaa samaa sakkaa mielenpohjalla.

Denny lähti. Minä jäin. Vain kerran sen jälkeen osui hän enää tielleni. Sattuman osuma. Vain kerran hän enää palasi maahan. Sitten: pariinkymmeneen vuoteen Dennyä ei ollut, minulle. Vaan eräänäpä päivänä työpöydälläni odotti kirje. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän puhui. Se olisi voinut olla uusi ystävyyden alku. Mutta olin kiireinen, lykkäsin vastaamista, ja koin eri meiliosoitteisiin tulvivat ryöpyt hätyyttelynä. Mitä hän tahtoi?
Dennyllä oli kiire. Denny puski läpi. Alkoi syytää postilaatikkoihini elämänsä tarinaa; sain ensimmäisen luvun. Pysäyttävän luvun. Hänellä oli plasmasolusyöpä, parantumaton verisyöpä. Todettu neljä vuotta sitten. Nyt se oli uusinut aggressiivisena. Googlasin. Potilaiden keskimääräinen elinikä: neljä vuotta.

En ollut kuullut Dennystä viikkokausiin, huolestuin. Sitten aloin tietystä syystä lukea tätä kirjaa: Tiellä pysymisen taito (en ole erityisesti koiraihminen, enkä pätkääkään autoihminen), mutta silti kirjan poikkeuksellinen kerronta veti ja tietyt pohdiskelevat jaksot viehättivät. Ajoittain filosofoiva Enzo-koira kertoi ja kerronnan pääkohde oli Denny joka asui Seattlessa. Tuskin olin päässyt alkua pidemmälle, kun meiliboksiin rävähti: Dennyn exä kertoi että Denny oli kuollut. Merkillinen yhteensattuma: luen kirjaa seattlelaisesta Dennystä kun reaalimaailmassa saan kuulla, että samanniminen ystävä on kuollut. Kirja sai heti uudenlaisen painon ja merkityksen.

Garth Stein: Tiellä pysymisen taito
(suom. Anja Meripirtti, 2009)

Garth Stein (kuva: Frank Huster)

Tiellä pysymisen taito on kerrottu koiran näkökulmasta.

(Kerrankin sympaattinen kertoja).

Enzo-viisautta haukkapaloina ja Lukijan tulkintaa:

Auto menee sinne minne silmätkin.
Silmä määrää kulkumme suunnan. Jos formula-ajossa katsoo suojavalleja, ajaa päistikkaa niitä päin. Jos pitää katseensa tiellä, pysyy tiellä.
Elämässä: jos tahtoo nähdä vain ikävän, sairauden tai kuoleman, ikävystyy, sairastuu tai kuolee. Jos ohjaa ajattelunsa ja näkemisen tapansa kohti valoa ja iloa, saa siitä kiinni (joskus, jossain vaiheessa).

Kädet ovat ikkuna ihmisen sieluun.
Silmät osaavat salata paremmin kuin kädet. Silmät ovat liian lähellä aivoja, tuota mestarillista manipuloijaa. (Aivot tekevät meille kirjaimellisia silmänkääntötemppuja: me näemme maailman ylösalaisin, mutta aivot korjaavat kuvan)
Mutta kädet eivät valehtele. Ne vapisevat kun ote omasta elämästä kirpoaa. Sille ei voi mitään.

Todellinen sankari on puutteellinen.
Mr Täydellisyys kiinnostaa vain itseään. Pieni särö, kauneusvirhe on kiinnostavampi kuin itse virheettömyys. Sankaruutta ei ole itsestään selvä voitto, vaan vimmattu kamppailu, totinen yritys, joka kaikesta huolimatta, vastoin järjen lakeja, päätyy voittoon.

Yksiäkään ajoja ei ole voitettu ensimmäisessä kaarteessa.
Mutta monet on hävitty.
Katso aina pitemmälle kuin vain ensimmäiseen kaarteeseen.

Ei ole mikään häpeä hävitä ajot -- on vain häpeä olla osallistumatta koska pelkää häviävänsä.
Suurinta pelkuruutta on olla asettamatta itsensä alttiiksi.

Kohtalosi on käsissäsi.
That which you manifest is before you.
Se mitä tarvitset ja kiihkeästi ajattelet, on sinun. Erästä ystävää siteeratakseni: kaikki lähtee ajatuksen voimasta, ajatus johtaa sanaan, sana tekoon, teko toteutumiseen. (No, ei se ihan näin mennyt, mutta näin sen itse tässä näen)

The visible becomes inevitable.
Näkyvästä tulee väistämätöntä. Kun mikä tahansa on puettu sanoiksi, saanut visuaalisen tai konkreettisen muodon (sairaus diagnoosin, rakkaus tunnustuksen), se vääjäämättä johtaa kohti oman tiensä päätepistettä: todettu sairaus etenee parantumiseen tai kuolemaan, ääneen lausuttu rakkaus etenee eroon tai täyttymykseen.

© Lukija