lauantai 28. marraskuuta 2009

Hasso Krull: Meter ja Demeter

suomentanut Anu Laitila
(WSOY)



On kirjoja joita luetaan järki tai kynä kädessä, joita lukiessa haetaan aivot narikasta ja käynnistetään ne. Ja sitten on näitä joihin vain heittäydytään, sukelletaan sanojen sekaan selälleen; antautumisasentoon, vatsa ylöspäin. Ja kaikki mikä virtaa vastaan on ihmeellistä ja uusin aistein koettua. Vaistonvaraista, hiljaista tietoa, jonka ymmärtämiseen ei pelkkä äly riitä.

Kun ensi kerran luin tämän runoeepoksen, annoin mennä vaan, annoin kuvien kuljettaa ja sanojen siirtää minut sijoiltani, yllättää takaapäin ja edestä. Pääsin ihmeen kauas sekä ajassa että etäisyydessä; aikojen alkuun asti, maailmojen ääriin, kansanrunouden kuviin, myyttien ja ihmisyyden alkujuurille.

Pääsin loppuun ja alkuun. Siinä järjestyksessä.

Ensin maailma tuhoutuu, tulee vedenpaisumus,
vesi nousee kunnes koskettaa taivasta. Ja maa vähenee: rivi riviltä se peittyy, lause lauseelta näkyy vähemmän. Runoelman Meter on siis vähenevä: seuraavassa säkeessä on aina yksi säe vähemmän kuin sitä edeltävässä. Kun runon maailma on peittynyt kuin veden alle riveittäin, lopussa seisoo enää yksi lause:

minun pitkällä kaarevalla radallani

Sateenkaari, kuin sateenkaarikäärmeen taivaalle kaartuva selkä, viittaa myös kristilliseen symboliikkaan lupauksesta ettei vedenpaisumus enää toistu. Ja aboriginaalien sateenkaarikäärme taas on Uniajan merkki uudesta luomistyöstä. Vähenevään Meterin runomaailmaan jää viimeiseksi vain säkeenä luikertava lupaus uudesta alusta.

Meterin miehinen, mittaava, vähenevä ja tuhoava maailma saa runoelman toisessa osassa vastaparikseen naisellisen, uutta synnyttävän ja lisääntyvän Demeterin. Toisiaan täydentävät ja tarvitsevat voimat, voima ja vastavoima; uutta ei synny ilman sille raivattua tilaa. Meter on paitsi tuhon myös uudistumisen mitta. Vesi on alleen hukuttava mutta samalla hedelmällinen elementti; veden laskeuduttua maa on viljava ja valmis kasvuun. Demeter kasvaa näkyviin rivi riviltä, lisääntyy aina säkeen verran, kunnes uusi maailma on luotu. Taas.

Ja mistä on maailma luotu: myyteistä, uskomuksista, faabeleista, ei toinen ole heikompi toista. Tarinat virtaavat tasa-arvoisena*, moniäänisenä virtana, ja kurovat etäisyydet kiinni, kutovat ne kuvilla yhteen. Mainitut henkilöt, hahmot ja jumaluudet uitetaan yhtälailla samanarvoisuuden virrassa: kukaan ei nouse päätä pidemmäksi toista. Triksteri, sateenkaarikäärme, kojootti, Frida Kahlo, Frank Zappa, Kassiopeia, Don Cherry, Prometheus, Atargis tai Oannes --

Nimeäminen

Kun tässä runsauden runoelmassa kelluu, ohi virtaa teemaa teeman perään; kuvat vilistävät kuin katsoisi outoa maailmanjärjestystä aikakoneen ikkunassa. On oltava nopea saadakseen otteen edes yhdestä teemasta (niitä on lukuisia, liikaa tällaisen pienen blogipostauksen kannettavaksi). Otetaan nyt yhden teeman hännästä kiinni: nimeäminen.

Gulibanjayn poika Wangal oli elävä bumerangi, (s. 36 "bumerangi on sateenkaari maan ja taivaan / välinen puu") jo aikojen alussa isä heitti poikansa (bumerangin) edellään niin, että metsään raivautui polku...

Gulibanjay lähti pojan perään
tiellä hän näki kasveja ja eläimiä
kumpuja ja lähteitä kuoppia ja suuria kiviä
hän antoi niille kaikille nimet


Nimeäminen on haltuunottoa. Nimeäminen on identiteetin antamista ja saamista. Nimeäminen on luomista. Näkemistä uudella tavalla. Ajattelua. Siirtymistä konkreettisesta abstraktiin, liikkumista esineestä sitä edustavaan symboliin.

Näin minä aina tuskailen; mitä voin kertoa matkoiltani jos en osaa nimetä minulle tuntematonta, vaikkapa vain eksoottista mäntyä, tai puuta jolla kasvaa kaarnan sijasta ihoa; kasveja, kukkia, pensaita joita ei koskaan näillä leveysasteilla rehota, koska en voi nimetä niitä, en voi ottaa niitä mukaani. Enkä voi nimetä niitä sillä
kieleni on hautautunut baabelin tornin raunioihin ;). Nimettömällä ei ole pysyvää sijaa muistissa.

Aikoinaan kuviteltiin, että nimet ovat jumalten antamia. Edenissä, ennen syntiinlankeemusta Aatamilla oli valta nimetä kaikki*, nimeämällä hän otti luomakunnan määräysvaltaansa. Ihmisellä oli herruus muun eläin- ja kasvikunnan yli. Mutta ei se kauan kestänyt. Baabelin tornin romahdus viimeisteli ihmisen hybriksen seuraamukset, ja sittemmin maailman haltuunotto ja ymmärrys nimillä (sanoilla) on ollut mahdotonta.

Nimeämiseen sisältyy myös tietty kieliteoria jonka mukaan ajatukset tulevat todeksi vasta sanojen kautta; sanat (ja nimet) ovat välttämätön edellytys ajattelulle. (Sapir:
Not until we own the symbol do we feel that we hold a key to the immediate knowledge or understanding of the concept.)

Nimeäminen kuuluu myös Meterin ja Demetrin luomisprosessiin. Meterin miehisyys ja mitta tunkeutuu Demeteriin: "Meter sinun nimesi / tulee minun sisääni" ennen kuin uusi nimeäminen voi alkaa: "silloin synnytän / sinut ja sinun nimesi uudelleen".

Nimi on vielä paljon enemmän. Se on yksi neljästä sielusta jotka ihmistä kantaa: on elämänsielu (elinvoima ja -toiminnot kehossamme), paikansielu (paikat jotka ovat sinua elämässäsi koskettaneet), vapaa sielu (unen, mielikuvituksen, luovuuden sisäinen energia, se mikä meissä on kestävää) ja sitten, neljäntenä tämä, nimisielu:

teidän todellinen nimenne on nimisielu

isoisänne, isoäitinne nimi, takaisin tullut nimi

sinun nimesi olet sinä itse ennen sinua itseäsi


Nyt pelkkä nimeäminen vei mukanaan! Enhän ehdi muusta kirjoittaakaan, eikä kukaan jaksa skrollata silmiään kilometreittäin alas. Mutta vielä yksi nimeämismyytti. Ennen ihmiset heräsivät eloon keväällä kuin luonto, mutta nyt ihmiselämä ikään kuin kiertyy ikiaikaiseen sykliin, paluuseen syntymän kautta:

ihmiset tulevat takaisin

vain naisen sisältä

he tulevat takaisin niminä

lapsen syntymä

on takaisintuloa ja tunnistamista



Akateemisen kirjakaupan kohtauspaikalla
Taiteiden yössä (2009)













Anu Laitila (teoksen suomentaja) ja Hasso Krull
(haastattelijana Juhani Salokannel)

Hasso Krull kuvasi runoeepoksensa taustaa ja syntyä Akateemisen kohtaamispaikalla jotenkin tähän tapaan:

Jo mahtipontinen nimi
valinta 'eepos' ironisoi itse aiheen käsittelyä; vedenpaisumus ja maailman luominen ovat eepokselle tyypillinen aihe, pikkujuttuihin ei tässä genressä tarrata. Eepoksen kieli on ylevää, aihepiiri jumal- tai sankaritarustosta. 1900-luvulla eepos nousi suorastaan yliarvostetuksi, syntyi imaginaarinen kuva joka sopii vain menneisyyden teksteihin, se kuuluu kuolleeseen, arkaaiseen menneisyyteen, jota sitten romantisoidaan ja elvytetään. Krull tuumi, että miksei yhtä hyvin voida elvyttää eepoksen lajia sinänsä. Tarina vedenpaisumuksesta ja luomisesta vertautuu babylonialaisiin eepoksiin; nehän eivät ole järisyttäviä eivätkä kovin pitkiä.

Myyttinen peruskaava maailmanluomiskertomuksissa on, että maailmaa ei voi luoda valmiiksi, niin että se on hyvä. Jumalalle, tai kuka nyt luomistyötään tekeekin, syntyy virheitä; myyteissä maailma tuhotaan monta kertaa. Alkuvirheet paisuvat mittoihin jotka ovat kestämättömiä, ja taas on aloitettava alusta: myös Meter ja Demeter kuvaa ikuisen paluun kiertokulkua, virhettä josta olemme pääsemättömistä. Virhe on väistämätön, välttämätön, ilman sitä ei voi uudistua.

Hasso Krull soveltaa runoelmassaan vanhaa kansantarustoa ja mytologiaa vinhalla ja samalla hyvin luontevalla tavalla. Myyttejä on lainattu Pohjois-Amerikan, Australian ja Uuden-Seelannin, Aasian ja Pohjois-Afrikan tarustoista rinnastamalla ja yhteensulattamalla. Tarinat kulkevat ikään kuin paralleelisti, tasa-arvoisesti
* läpi runoelman.

Krull kertoi innoittuneensa aikoinaan jazz-muusikosta, Don Cherrystä, joka 70-luvulla kehitti 'fuusio-jazzin', etnisen jazzin jossa instrumentit on kerätty yhteen yhden soittimen olematta alisteinen toisen motiiville ja ylivoimalle; tästä syntyy horisontaalinen ja tasapainoinen tyyli. Samalla periaatteella Krull rinnasti mm. eri versiot maailman luomisesta ja kansantaruista; yksikään ei ole toista ylempi, kaikki ovat tärkeitä. Teoksen alkuajoitus juontuu jo 80-luvulle, jolloin Krull kirjoitti symbolista runoutta, peiteltyjä alluusioita. 90-luvun lopun multikulti-runoudessa taas ei saanut vihjata tarinoihin joita lukija ei tunne: piti kertoa itse tarina. Niinpä Hasso Krull poimi autenttiset tarinat, kertoi ne, luotti yksinkertaiseen kuljetukseen ja tyyliin, ei poikennut tarinasta, ei muuttanut mitään. Syntyi Meter ja Demeter.



Hasso Krull
:
runoilija
esseisti
opettaja
kulttuurikeskustelija
filosofi

kääntäjä







Anu Laitila (suomentaja): eepos-nimitys ei pelästyttänyt,
vaikka vertautuikin aluksi kansalliseepokseemme Kalevalaan; se voidaan kuitenkin palauttaa alkusijoilleen, onhan runoelma eeppisen kirjallisuuden alalaji.
Suomentaja sai alkuvirikkeen projektilleen seitsemän vuotta sitten Viron-matkallaan, ystävän haastateltua Hasso Krullia. Krull kertoi silloin haluavansa tehdä teoksen jossa luodaan sellainen maailma jossa ihmisen on hyvä elää. Anu Laitila vertasi suomennostyötään käsityöläisyyteen (jäljestä päätellen kokonaisvaltaisessa suomennoksessa on kuitenkin ollut mukana jotakin paljon enemmän kuin vain kädet). Ensi versio oli vakava, mutta käännös kun on aina prosessi, myöhemmillä kierroksilla suomennokseen syntyi uusia kerroksia, mukaan tuli myös keveyttä ja huumoria, (aluksi AL jopa harmitteli ettei alkuteoksen kieli ollut runollisempaa), mutta puhekielisistäkin aineksista huolimatta, oli vaikeaa tavoittaa toimiva yksinkertaisuuden tuntu.

***
Meter ja Demeter tulvii viehättäviä taruja, totuuksia, faabeleita, runollisia metaforia, loruja, kirjallista perinnettä, alkumyyttejä niin jumaluudesta kuin seksuaalisuudesta.


Lopuksi vielä tarina kojootista joka kohtasi silmänheittäjän. (Lukijan referoimana)

Kojootti kohtasi matkallaan miehen joka kaivoi silmät kuopistaan, heitti ne puun latvaan, ja antoi niiden ihmetellä ympäriinsä korkealta kauas kantautuvaa näkymää, kunnes sitten huusi: takaisin silmät! Ja silmät palasivat kalloon.
Kojootti
haltioitui näkemästään. Hänkin tahtoi heitellä silmiään ja anoi mieheltä tätä taitoa itselleen. Kärtti niin kauan, kunnes mies antoi periksi. Yhdellä ehdolla: älä koskaan toista temppua useammin kuin neljästi peräkkäin auringonkierron aikana. No heh heh, mitä mies oikein kojootista luuli, no voieitietenkään kojootti rikkoisi ehtoa.
Vaan kuinkas kävikään. Kojootti heitteli silmiään, heitteli ja ihasteli, hän ei ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa, ei todeksi uskonut näkymää minkä korkealla katsovat silmät hänelle soivat ja unohti tyystin lupauksensa...
Viidennellä kerralla silmät eivät enää palanneet kojootin kalloon. Ne jäivät oksalle. Mätimään. Kärpästen ruuaksi.


-- Kuin paraabeli ihmisen ahneudesta ja ihmeen nälästä. Tahto
herää ensin viattomana; tahto nähdä jotain ennennäkemätöntä. Meidät valtaa ennenkokemattoman elämän jano niin ettemme enää voikaan vastustaa sitä kiellettyä kertaa...

Neljästi uteliaisuus palaa luoksemme, viidennellä kerralla näkyy vain maailman virhe.



© Lukija
______________________________________
* Edward Tomsell: Historie of Four-Footed Beastes (1607)

8 kommenttia:

  1. Hieno esittely! Tästä on hyvä lähteä lukemaan tota eeposta. Olen kyllä sitä jo lueskellut, mutta en vielä kunnolla kokonaan. En olisi varmaan huomannut itse tuota, miten säkeet vähenevät.

    VastaaPoista
  2. Erikoista. Postaus näyttää nollaa kommenttia, mutta kun klikkaan kommentoi niin saan aiemmin kirjoittamani kommentin esiin.

    VastaaPoista
  3. Pisara, kiitos!
    Aika mukavasti "M & D" on jo huomiota kerännyt. Olen lukenut käsiin osuneet kritiikit ja huomasin, että painotus on jokaisessa vähän eri asiassa. Itsekin yritin välttää aiempien arvioiden käsittelytapaa ja samoja esimerkkejä; aika hätkähdyttävä kuva oli esmes näkymä tuhoutuvista kaksoistorneista, mutta siitä on jo kirjoitettu. Krull ujuttaa siis mytologian lomaan ajankohtaisia suuria kuvioita. Koko vedenpaisumusteema ikään kuin enteilee ilmastonmuutoksen kauhukuvia. Pidän kyllä siitä että sanottua voi tulkita monella eri tavalla.

    Tässä sivussa on ilmennyt kaikenlaista pikku jäynää; esim. tämän kirjoituksen julkaisussa mun html-koodausta herjattiin toistuvasti; johtuukohan se siitä, että olen kopioinut lainatekstiä esim. netistä (jottei kaikkea tartte kopioida), tai tuonut kuvat ensin ja sitten vasta lisännyt tekstiä. No, jostain se ei vain tykkää. Tylsää jos temppuilee kommenteillekin...

    VastaaPoista
  4. Blogissasi taitaa kummitella! Minulla oli nimittäin toinenkin ongelma; aloin kerätä itselleni follow-listaa, ja liitin tämänkin blogin luettavieni listalle bloggeriin. Listan pitäisi näyttää aina uusimmat blogipäivitykset järjestyksessä, mutta jostain syystä kaikki tämän blogin postaukset olivat bloggerin mielestä päivittyneet "5 tuntia sitten", vaikka niin ei ole. Koska tämän blogin postaukset valloittaisivat kaikki kärkipään paikat, enkä näkisi todellisia, muiden blogien uusimpia päivityksiä, jouduin lopettamaan sen seuraamisen. Kokeilen myöhemmin uudelleen, jos häiriö vaikka poistuisi. Mutta ei sillä niin käytännön merkitystä, koska seuraan kuitenkin blogien päivityksiä blogilistalta.

    Joo, ilmastonmuutos tietysti kummittelee tossa M&D:ssa. Tämäkin viikko ollut aika vetistä ja olen vähän huolissani katsonut näitä Viikin peltoja, jotka on yhtä vetistä mössöä.

    VastaaPoista
  5. Toi lainatekstin kopioiminen netistä saattaa vaikuttaa html:n herjaamiseen. Se riippuu mistä sitä kopsaa.

    VastaaPoista
  6. Kummittelu jatkui sinun blogissasi: kommenttejani ei lasketa, sillä Lukija on haamu ;)
    Enpä tiedä päivityksistä.. ehkä se johtui siitä, että kävin korjaamassa teskstistä jonkun virheen, se näkyi varmaan päivityksenä?
    Netistä napattu teksti oli tuo Sapir-lainaus, en toki enempiä suoraan netistä kopsaile ;)

    VastaaPoista
  7. Jahha. Haamukirjailijoiden lisäksi on siis olemassa haamulukijoita;)

    Niin, siis blogisi jokaikinen postaus näytti päivittyneen samaan aikaan, 5 tuntia sitten, eli kyllä siinä joku häikkä oli.

    VastaaPoista
  8. Haamulukijuutta ei huomaa, mutta jos lukija yrittää kirjoittaa, silloin haamuus paljastuu ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.