lauantai 28. kesäkuuta 2008

Katu kadulta taivaaseen



KATU KADULTA TAIVAASEEN
(toim. ja suom. Tarja Roinila ja Jukka Koskelainen)

Kaunis runoantologia sodanjälkeisen Espanjan runoudesta ilmestyi reilu kuukausi sitten. Espanjan värinen ja makuinen, jo pelkästään esineenä koskettelemaan kutsuva.
Maistiaisena tästä esteettisestä herkusta runo johon mieleni on mielistynyt:


Jyrkänteiden valo on usein
pelkkää huimausta, ja se vastaa
toteen ja kylmään kutsuun,
salaperäiseen kulkuun tyhjyyden yllä.

Ei se minkä näemme ole
täsmälleen kuvitellussa paikassa:
sitä pitää etsiä aina omasta putoamisestaan,
kallioiden ja nuolihaukkojen,
vain hetkittäin välähtävien sinien
lempeästä tasapainosta. Se arkkitehtuuri
ei tunne pelkoa,
sen ovat linnut rakentaneet,
pohjoistuuli ja pilvet.

Yrittäkää sitten kurkistaa
hiljaisuuteen niin näette
miten taivaan väri pysyttelee
vankan arvoituksen yllä,
loputtoman harhanäyn yllä:
valon häikäisevä, alaston lento
odotetun kesän ylitse,
läpinäkyvä ja loputon

Vicente Valero
(2004)


Vicente Valero


Kuuntelin Vicente Valeroa omin korvin toukokuisena kolean kylmänä kevätpäivänä. Myös Yle radioi tuolloin lyhyesti runoilijan ajatuksia. Pari muistumaa haastatteluista:

Valeron kotisaaren, Ibizan (ja espanjalaisen runouden laajemminkin) runotraditio on kolmikielinen: espanja, katalaani, arabia. Myös koko välimerellinen runotraditio on monikielistä: italiaa, kreikkaa, arabiaa...
Runous on kuitenkin kieli joka ylittää yksittäiset kielelliset rajat, se on universaalia ihmisyyttä ilmaiseva kieli: "runon kielellä pystyn sanomaan jotakin mitä en muuten voi ilmaista, se on toisaalta intiimi, toisaalta kansainvälinen kieli jolla ilmaisemme sitä mitä olemme ja mitä haluamme olla", sanoo Valero.
Valero kokee kuuluvansa modernin runouden jatkumoon, Jiménez heistä yhtenä tärkeimmistä vaikuttajista. (Jiménezin runo Viimeinen matka saatteli äitiänikin matkaan kuolinilmoituksessa). Kolmeksi merkittäväksi mestarikseen Valero nimeää Valenten, Gamonedan ja Rodríguezin. Valeron runoilijaminuus kumpuaa sekä modernismin että Välimeren perinteestä.
- Valeron runoudesta: "etusijan saa keskittynyt, tietoisen lyyrinen ilmaisu, joka karsii hälyäänet pois ja kurottaa näkyvän maiseman taakse" (Koskelainen).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.